Nauruaita, joka tunnetaan myös nimellä Acer campestre, on kotoperäinen laji, joka on erityisesti sopeutunut Suomen ilmastoon. Se on helppo kasvattaa ja kestää sekä leikkaamista että vaihtelevia kasvuolosuhteita. Ilman leikkausta kasvi kehittyy pienemmäksi puuksi, jolla on tiheä ja haaroittunut kasvu, mutta se voidaan myös muotoilla kompaktiksi aidaksi.

Lehdet ovat pieniä ja kolmesta viiteen liuskaisia, pyöristettyine reunoineen. Ne ovat pronssinvärisiä puhjetessaan, muuttuvat myöhemmin tummanvihreiksi tai sinivihreiksi ja saavat kultaisen keltaisen syysvärin. Kuori on harmahtava tai vaaleanvihreä, ja siinä on tunnusomaisia korkkikaistaleita, jotka antavat koristeellisen ilmeen, erityisesti vanhemmissa oksissa.

Toukokuussa nauruaita kukkii pienin, vaaleanvihrein kukin, jotka houkuttelevat mehiläisiä ja muita pölyttäjiä. Kukinnan jälkeen muodostuu pieniä siivekkäitä hedelmiä, joita linnut syövät talven aikana.

Kasvi viihtyy lähes kaikentyyppisissä maaperissä, myös siellä, missä maa voi ajoittain olla kostea. Se kestää sekä aurinkoa että varjoa ja sitä voidaan käyttää leikattuna aitana, leikkaamattomana suojavyöhykkeenä tai vapaasti kasvavana pienenä puuna. Istutettaessa suositellaan maanparannusta ja säännöllistä kastelua hyvän juurtumisen varmistamiseksi.

Buxus Sempervirens Var. Arborescens on tavallisen puksipuun muunnos, joka tunnetaan tiheästä ja pystykasvuisesta muodostaan. Sitä käytetään usein pensasaitana tai muotoon leikatuissa istutuksissa, joissa halutaan klassinen ja siisti ilme.

Kasvilla on vihreät, suikeat lehdet, jotka säilyttävät värinsä ympäri vuoden. Se viihtyy parhaiten auringossa tai puolivarjossa ja suosii hyvin vettä läpäisevää maata, jossa on kohtuullisesti ravinteita. Kasvuvauhti on keskitasoa, mikä tekee siitä helppohoitoisen ja sopivan sekä mataliin että keskikorkeisiin pensasaitoihin.

Noin 100–300 cm korkeana ja 90–120 cm leveänä Buxus Sempervirens Var. Arborescens sopii monenlaisiin puutarhoihin ja puistoihin. Se on täysin talvenkestävä ja sietää hyvin leikkausta, mikä tekee siitä ihanteellisen rakenteellisiin istutuksiin ja klassisiin puutarhasuunnitelmiin.

Marjakuusiaita (Taxus baccata) on ikivihreä havukasvi, joka muodostaa tiheitä, hyvin haarautuneita pensaita, joilla on syvänvihreä väri. Se soveltuu erityisen hyvin leikattuihin aitoihin ja muotoiltuihin hahmoihin, sillä se kestää voimakastakin leikkausta ja kasvattaa nopeasti uusia oksia vanhoista rungoista.

Kasvi viihtyy sekä auringossa että puolivarjossa ja menestyy useimmissa maaperissä, myös raskaassa tai vähemmän ravinteikkaassa maassa. Se on kestävä, tuulenpitävä ja sietää jonkin verran kuivuutta, mikä tekee siitä hyvin sopivan pohjoismaisiin olosuhteisiin.

Naaraat voivat muodostaa syksyllä pieniä punaisia marjoja, jotka ovat koristeellisia mutta myrkyllisiä. Siemenkuoren ympärillä oleva hedelmäliha ei kuitenkaan ole myrkyllistä. Marjakuusi on kotoperäinen Norjassa ja muualla Pohjoismaissa, ja se tunnetaan pitkästä eliniästään ja kyvystään säilyttää tiheä, vihreä ulkonäkö ympäri vuoden.

Aitakasvina istutettaessa suositellaan istuttamaan noin neljä kasvia juoksevalle metrille, jotta saavutetaan tiheä ja tasainen kasvu. Säännöllinen kastelu ja lannoitus istutusvaiheessa edistävät tervettä kasvua ja vakaata juuristoa.

Portugalinlaakerikirsikka, tieteelliseltä nimeltään Prunus lusitanica 'Angustifolia', on keskikokoinen tai suuri ikivihreä pensas, jolla on tiheä ja harmoninen kasvu. Sitä käytetään usein aitakasvina, jota voidaan leikata tasaiseksi ja tiheäksi muodoksi tai antaa kasvaa vapaasti.

Kasvilla on soikeat, tummanvihreät, kiiltävät lehdet, jotka ovat kontrastissa punertavien lehtiruotien kanssa. Tämä värien yhdistelmä antaa puutarhaan elegantin ja elävän ilmeen. Alkukesällä vanhemmat kasvit kehittävät lyhyitä, pystyjä terttuja, joissa on pieniä valkoisia kukkia, joita seuraavat mustat, syömäkelvottomat marjat, jotka houkuttelevat lintuja.

Kasvu on keskivahvaa, ja kasvi harvoin kasvaa yli 2,5 metrin korkeaksi. Se viihtyy parhaiten suojaisassa paikassa tavallisessa, ravinteikkaassa ja hyvin vettä läpäisevässä puutarhamaassa. Raskaassa savimaassa voi olla hyödyllistä lisätä soraa tai hiekkaa paremman vedenpoiston varmistamiseksi. Säännöllinen kastelu istutusvaiheessa on tärkeää hyvän alun takaamiseksi.

Portugalinlaakerikirsikka sopii sekä aurinkoisiin että varjoisiin paikkoihin ja sitä voidaan käyttää leikattuna tai leikkaamattomana aitana. Sen tiheä kasvu tekee siitä erityisen sopivan näkösuojaksi, ja se säilyttää vihreän lehtensä ympäri vuoden.

Isomarja (Aronia melanocarpa) on keskikokoinen, lehtensä pudottava pensas, jolla on tiivis ja pysty kasvutapa. Se kasvaa yleensä 1–2 metriä korkeaksi ja 60–90 cm leveäksi ja kehittää tasaisen, hyvin haarautuneen rakenteen, joka tekee siitä sopivan sekä leikkaamattomiin että leikattuihin aitoihin.

Pensas puhkeaa keväällä pronssinvärisin lehdin, jotka myöhemmin muuttuvat tummanvihreiksi. Keväällä ja alkukesällä se peittyy moniin pieniin, valkoisiin tai kermanvärisiin kukkiin, jotka ovat pyöreissä tertuissa. Kukat houkuttelevat pölyttäviä hyönteisiä ja niissä on mieto tuoksu, joka muistuttaa orapihlajaa ja pihlajaa.

Kukinnan jälkeen muodostuu mustia, kiiltäviä marjoja, jotka ovat mustaherukan kokoisia. Ne ovat happamia, mutta syötäviä, ja niitä käytetään usein mehuihin, hilloihin tai väriaineena ruoanlaitossa. Marjat ovat runsaita vitamiineista ja antioksidanteista ja ovat myös lintujen suosiossa.

Syksyllä pensas saa näyttävän väriloiston punaisen, kuparinpunaisen ja oranssinpunaisen sävyissä, mikä antaa koristeellisen vaikutelman puutarhassa pitkän ajan. Se viihtyy tavallisessa, hyvin vettä läpäisevässä puutarhamaassa ja kestää sekä aurinkoa että puolivarjoa ilman erityisiä maaperävaatimuksia.

Isomarja on itsepölytteinen ja erittäin kestävä. Sitä voidaan käyttää yksittäisenä pensaana, ryhmissä, sekasäleikköissä tai aitakasvina, jolloin yleensä istutetaan 2–3 kasvia juoksumetrille.

Tavallinen tuomi (Prunus padus) on kotoperäinen puu tai suuri pensas, joka kehittää tiheän, soikean latvuksen. Se kasvaa yleensä 4–8 metrin korkuiseksi, mutta voi hyvissä olosuhteissa saavuttaa jopa 10 metriä. Kasvu on voimakasta, ja sillä on syvälle ulottuva juuristo ja monia sivujuuria, mikä antaa kasvilla korkean tuulenkestävyyden.

Kukat ilmestyvät toukokuussa ja ovat pitkinä, riippuvina terttuina. Ne ovat valkoisia, viisiteräisiä ja niillä on makea tuoksu, joka houkuttelee mehiläisiä ja muita pölyttäjiä aikaisin kaudella. Lehdet ovat soikeita, hienohampaisia, tummanvihreitä yläpuolelta ja vaaleampia alapuolelta. Tuomi puhkeaa lehteen aikaisin ja sitä kutsutaan siksi myös toukokuun puuksi.

Hedelmät ovat pieniä, tummia marjoja, jotka sisältävät amygdaliinia (syanidiyhdistettä) ja joita ei siksi tule syödä ihmisten. Linnut syövät niitä mielellään ja auttavat leviämisessä. Laji viihtyy kosteassa maassa ja kestää ajoittaisia tulvia, mikä tekee siitä sopivan istutettavaksi alaville alueille, vesistöjen varsille ja tuulensuojavyöhykkeisiin.

Kasvia käytetään usein metsä- ja maisemaprojekteissa, joissa se edistää tiheää kasvillisuutta, suojaa ja lisää biodiversiteettiä. Se voidaan istuttaa yksittäisenä puuna, ryhmissä tai osana sekapensasaidannetta.

Punainen berberis pensasaidalle, joka tunnetaan myös nimellä Berberis thunbergii 'Atropurpurea', on lehtensä pudottava pensas, jolla on tunnusomaiset purppuranpunaiset, munanmuotoiset lehdet. Syksyllä lehdet muuttuvat pronssinsävyisiksi, mikä antaa pensasaidalle näyttävän värivaihtelun kauden aikana.

Kasvi kasvaa keskinopeasti ja saavuttaa yleensä 100–200 cm korkeuden ja noin 100 cm leveyden. Sillä on pysty kasvutapa ja se on varustettu piikeillä, mikä tekee siitä sopivan pensasaidaksi, joka toimii luonnollisena rajana tai suojana ei-toivotuilta vierailta.

Toukokuusta kesäkuuhun berberis kukkii pienin keltaisin kukin, joita myöhemmin seuraavat punaiset marjat. Se viihtyy parhaiten auringossa tai puolivarjossa tavallisessa puutarhamaassa ja on täysin kestävä Suomen ilmasto-olosuhteissa.

Punaista berberistä voidaan käyttää sekä leikattuna että leikkaamattomana pensasaitana, mutta myös yksittäispensaana istutuksissa, joissa halutaan värikäs ja kestävä kasvi, joka vaatii vähän hoitoa.

Morsiusangervo (Spiraea x vanhouttei) on lehtensä pudottava pensas, joka kasvaa keskikokoiseksi tai suureksi kasviksi, jolla on pysty ja hieman leviävä kasvutapa. Se muodostaa monia kauniita oksia, jotka antavat tiheän ja harmonisen ilmeen, sopien sekä yksittäiseksi pensaaksi että aidaksi.

Toukokuussa kasvi peittyy runsaaseen määrään pieniä, valkoisia kukkia, jotka sijaitsevat pyöreissä tertuissa nuorilla oksilla. Kukilla on kevyt tuoksu ja ne antavat puutarhaan kirkkaan, vaalean ilmeen. Kukinnan jälkeen kehittyy pieniä, kuivia siemenkotia.

Lehdet ovat pieniä, vihreitä ja kevyesti sahalaitaisia, ja syksyllä ne saavat kullan- ja oranssinsävyjä. Morsiusangervo viihtyy auringossa tai puolivarjossa ja kestää voimakasta tuulta. Se on täysin kestävä ja kasvaa useimmissa maaperissä, kunhan maa ei ole vettynyt.

Kasvia käytetään usein leikattuna tai leikkaamattomana aitana, mutta se sopii myös ryhmiin tai yksittäiseksi koristepensaaksi. Aitaistutuksessa suositellaan kolmea kasvia juoksevaa metriä kohti.

Terttusorakuusama (Amelanchier spicata) on suuri, lehtensä pudottava pensas, jolla on luonnostaan hoikka ja pysty kasvutapa. Se muodostaa paljon oksia ja saa ajan myötä tiheän ja risuisen ulkonäön, mikä tekee siitä sopivan leikkaamattomiin aitoihin ja tuulensuojistutuksiin.

Toukokuussa ja kesäkuussa pensas puhkeaa täyteen kukkaan monilla pienillä, valkoisilla kukilla, jotka kasvavat tertuissa ja houkuttelevat mehiläisiä ja muita pölyttäjiä. Myöhemmin kesällä kehittyy pieniä purppuranvärisiä tai sinimustia marjoja, jotka linnut syövät nopeasti.

Lehdet ovat sinivihreitä, vaaleampi alapinta ja saavat syksyllä voimakkaat keltaiset tai punaruskeat sävyt. Kuori on sileä ja harmaanruskea myös vanhemmissa oksissa, mikä antaa kasville kauniin ulkonäön ympäri vuoden.

Terttusorakuusama viihtyy useimmilla hyvin vettä läpäisevillä mailla ja kestää sekä täyttä aurinkoa, puolivarjoa että varjoa. Se on tuulen- ja suolankestävä, mikä tekee siitä sopivan alttiisiin paikkoihin. Se voi kasvaa jopa noin 4 metriä korkeaksi ja 1,5–3 metriä leveäksi.

Istutettaessa suositellaan käyttämään ravinteikasta, hyvin vettä läpäisevää maata ja kastelemaan säännöllisesti juurtumisen aikana. Aitaa varten istutetaan yleensä 2–3 kasvia juoksumetrille.

Jättituija 'Martin' (Thuja plicata 'Martin') on ikivihreä havukasvi, jolla on voimakas, leveä pylväsmäinen kasvutapa. Se muodostaa nopeasti tiheän ja tasaisen aidan, joka tarjoaa tehokkaan näkösuojan ja tuulensuojan ympäri vuoden.

Lehvästö koostuu litteistä, suomumaisista lehdistä, joiden väri on syvän tummanvihreä ja säilyy talven yli. Nuorilla kasveilla on usein voimakkaita versoja ja avoimempi kasvutapa, mutta ne tiivistyvät nopeasti säännöllisellä leikkauksella.

Lajike on erittäin kestävä ja viihtyy useimmilla maatyypeillä, kunhan maa ei ole vettynyt. Se suosii aurinkoa tai puolivarjoa ja kestää hyvin sekä tuulta että kylmää.

Jättituija 'Martin' ei yleensä kuki, kun sitä pidetään leikattuna aitana. Leikkaamattomat kasvit voivat kuitenkin muodostaa pieniä, tulppaaninmuotoisia käpyjä, jotka muuttuvat vihreistä vaaleanruskeiksi.

Istutettaessa on suositeltavaa varmistaa hyvä maanlaatu ja salaojitus. Säännöllinen kastelu ja lannoitus juurtumisvaiheessa edistävät vahvaa juuristoa ja tiheää kasvua. Aitaa voidaan leikata tasaisen muodon ja tiheyden säilyttämiseksi.

Vuorijalava (Carpinus betulus) on kotoperäinen lehtensä pudottava kasvi, jota käytetään usein pensasaitana sen tiheän ja hyvin haaroittuneen kasvutavan vuoksi. Se kehittää monia hienoja sivuoksia ja yhtenäisen latvakasvun, mikä antaa kompaktin rakenteen, joka säilyttää tiheytensä myös talvikuukausina.

Lehdet ovat pieniä, soikeita ja raikkaan vihreitä, hienosti sahalaitaisia reunoja. Syksyllä ne saavat kultaisia sävyjä, ja osa kuivista lehdistä pysyy usein oksilla talven yli, mikä tarjoaa jonkin verran suojaa ympäri vuoden.

Kuori on sileä ja harmaa, kun taas nuorilla versoilla on ruskehtava sävy ja lyhyitä, pehmeitä karvoja. Kasvi kukkii keväällä pienillä, riippuvilla norkoilla, mutta leikatuissa aidoissa kukkia tai hedelmiä esiintyy harvoin.

Vuorijalava on erittäin kestävä ja sietää sekä tuulta, varjoa että vaihtelevia maaperäolosuhteita. Se voi kasvaa sekä ravinteikkaassa että raskaassa maassa, mutta viihtyy parhaiten hyvin ojitetussa puutarhamaassa. Kevyessä hiekkamaassa suositellaan maanparannusta optimaalisen kasvun varmistamiseksi.

Pensasaitana istutettaessa suositellaan noin neljää kasvia juoksevaa metriä kohden tiheän ja tasaisen aidan saavuttamiseksi. Sitä voidaan käyttää myös sekasaitana tai vapaasti seisovana puuna puutarhoissa ja puistoissa.